MN-Festarit 2008 - Epätodellista todellisuutta!
Alla Turussa vietetty koulu-kiertueviikko ja matkalla Pökäleellä (keikkabussillamme, joka on muuten Volvo eikä Scania, kuten erheellisesti olen jossain väittänyt. Samppa, nyt saat varmasti nukuttua!) Paimiosta kohti Turku-hallia...
....matkalla toimii, titititititititi: ei mikään, ei mikään...vibratoo... :
- Korvat havainnoivat eri suunnista tulevia lauseita, pää ei pysy mukana ja asiayhteyksiä ei pysty ymmärtämään.
- Silmät katselevat bussin ikkunasta ohi vilahtelevia maisemia.Olemme kulkeneet näitä katuja koko viikon mutta kaikki näyttää kuin olisimme täällä ensimmäistä kertaa.
- Hengitys tuntuu raskaalta. Olemmehan kuitenkin pyrkineet tänäänkin syömään epäsäännöllisesti, mutta paljon kerralla.
- Leuka hakeutuu lämpöisessä bussissa huomaamatta kohti rintaa. Kohta perillä, mutta jos hetkeksi ummistaisin silmät...
- Lievä levottomuus tulevasta keikasta kasvaa hetki hetkeltä, milloin löydän hetken käydä keikkaspiikkini läpi. Samaa levottomuutta huomaan muistakin...
- Yllättäen kaksi aivosolua törmää, saaden aikaan ahaa-elämyksen: ensiviikko on vapaa!
Perjantai klo16, saavumme Miikan ohjastamalla Pökäleellä Elysee-areenan ”takapihalle” eli puolelle mistä hallin huoltotoimenpiteet suoritetaan ja mistä esiintyjät roudaavat välineensä sisälle ja mihin on jälleen perustettu, ah, niin lämminhenkinen artistikahvio. Olemme Jussin kanssa vielä hieman hikisiä iltapäivän viimeisestä Paimion koulukeikasta ja päätämme artistipassit saatuamme, käväistä suihkussa, hallin yhdessä pukuhuoneista. Tatsi ja Sami ovat kirjautumassa keskustan hotelliin sisään ja varmistamassa, että siellä on kaikki kunnossa, kun perheemme saapuvat Turkuun. Nämä Mn-festarit ovat muodostunet orksterillemme sellaiseksi koko The Rain- perheen tapahtumaksi. Eli kaikkien vaimot ja lapset ovat myös mukana.
The Rainin esiintyminenhän on vasta lauantaina, mutta oheismyyntiosatomme messukeskuksessa on saatava täyteen iskuun jo perjantaina. Puramme myyntikamat Pökäleestä ennenkuin tapahtuma virallisesti alkaa. Sikäli käytän väärin sanaa ”me” koska Jussin, Tatsin ja Samin kanssa emme osallistu asiaan mitenkään, osittain managerimme toivomuksesta. Täyden vastuun ja ison työleiviskän viikonlopun myyntipöydästä kantaa Jarkka + myynticrew, johon tänäkin vuonna kuuluu mm. Kls. – orkesterin poikia. Kls. on toinen syy miksi olemme jo perjantaina paikalla. Pojat debytoivat festareiden päälavalla perjantai-illan viimeisenä bändinä. (Kyllä Ikaalisissa osataan!)
Puolentunnin lämpimän suihkuttelun jälkeen siirrymme artistikahvioon päivälliselle. Nautiskelemme herkulliset lautaselliset italianpataa ja nopeasti pöytämme täyttyy pitkän uramme eri vaiheissa tutuiksi tulleista kanssamuusikoista, saarnamiehistä ja tapahtumassa vastuutehtävissä toimivista ystävistämme. Festareiden yksi hienoista puolista on: kristittyjen yhteys! Vuosi piiperretään omissa pikku kuvioissa ja sitten marraskuussa kokoonnutaan valtaviin juhliin!
Kello alkaa olla vähän vaille kuusi ja yleisöä kirmaa ovista ja ikkunoista Turkuhalliin. Olen kadottanut Jussin jonnekkin ja istun yksin yhdessä hallin pehmustetuista penkeistä, tuijottaen lavaa. Upeat puitteet, upealle tapahtumalle. Valtavat valolaitteistot, lavastukset majakkateemoineen, massiivisine äänentoistoineen. Kaikki on valmista. Pian on aika kutsua paikalle Hänet jonka ansiosta saamme tänäkin viikonloppuna vahvistua, kasvaa, uudistua, löytää, levähtää... Ei ördäystä, ei väkivaltaa, ei pelkoa kuka polttaa teltan... Nämä ovat erilaiset festarit.
Pyhä Jumala, tervetuloa – juhlat alkakoon! Ja niin tapahtuman House-bändi kajauttaa ensi sävelet ja MaataNäkyvissä 2008 Turkuhallissa on totta!
Kännykkä pirahtaa. Perheeni on saapunut paikalle Tampereelta, sateisen synkän sään siivittämänä.
Käyn vastaanottamassa heidät ja ehdimme kuin ehdimmekin Juha Tapion keikan alkuun jota erityisesti vaimoni odotti. Huomaan hallissa muidenkin popparien vaimot ja Juhnis lienee heilläkin olleen yksi tapahtuman odotetuista esiintyjistä. Juha tekee sen minkä osaa eli tulkitsee tunteikkaasti hienoja laulujaan 45 min. ajan.
Sitten on aika fiilistellä Kls.:n poikien fiiliksiä kun keikan alkuun on n. 20 min.
Muistelen omaa ensimmäistä festareiden päälavan keikkaa v. 2000, kun edellisenä yönä en nukkunut silmäystäkään. Hallitsemattomia ”kyökkimis”-kohtauksia, lähellä pyörtymistä, kun ruoka ei ollut maistunut muutamaan päivään.... oi niitä aikoja. Fiilis oli yhtä kärsimystä, mutta joka hetki kokemisen arvoinen. Kiitollisena saamme tänäkin vuonna soittaa festareilla 9. kerran. Vaikka uramme alussa v. 1989 olimmekin mielestämme Suomen toiseksi-isoin bändi – heti the Roadin jälkeen – emme osanneet kuin uneksia festareiden kokoisesta keikasta. Varsinkin kun olimme juuri vetäneet ensimmäisen keikan - jossain mualla kuin Ikaalisissa - Jämijärvellä. Ei ollut yleisöä tuhansia. Taisi olla 7, mukaanlukien miksaaja-Reiska ja Paukkusen Mide, joka oli meidän roudari ja tarvittaessa yleisö. Jos joskus epäiltiin ettei mahdollisesti keikalle ole tulossa ketään niin otettiin varoiksi oma yleisökin mukaan. Toisaalta valtavan adrenaliini-purkauksen pääsi Jämijärvelläkin kokemaan, silloin kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Oho, vähän nostalgiaa ; )
Niin, sisäpiirin tiedon mukaan Kls.:n Eskalla on pysynyt kohtuullisesti ruoka sisällä ja Perttukaan ei ole valvonut koko viikkoa ; ) Jännitys palkitaan evankeliumi-pitoisella rock-show:lla! Kimmo ja Perttu pitävät loistavat spiikit ja soitto kulkee koko pumpulla hienosti. Olli totesikin keikan jälkeen että ehti osittain nauttimaankin keikasta, kun vapina loppui toisen biisin jälkeen. Hieno debyytti ja festarijatkumoa lienee heti tulevana vuonna. Ja tiedossahan on ensi vuonna uutta levyäkin!
Kls.:n keikan jälkeen kroppani muistuttaa jälleen, miksi pitää lähteä välittömästi hotellille. Kerään omat joukkoni kasaan ja lähdemme hotellille. Harmittaa kun tänäkin vuonna jää messu väliin mutta on pakko olla jotenkin huomenna tajuissaan. Hotellihuoneesta löytyy iloksemme kylpyamme ja en malta olla esittämättä perheelle paria uimahyppyä – suuren uimahyppääjäesikuvani U. Turhapuron innoittamana vetäisen hypyn nimeltä: Sessi po, takuapäin kierteellä eteen, velaksi! ... Öitä.
Lauantai alkaa sarastaa ja kännykkäni surisee herätyksen merkiksi yöpöydällä klo 8.15. Vielä olisi uni maistunut pari päivää, mutta ei auta, velvollisuudet odottavat. Kohtaan Jussin, Samin ja Tatsin aamupalapöydässä. Hieman munakokkelia ja pekonia, niin alkaa aamukin näyttää valoisammalta. Ja kahvia tietysti! Jarilta (miksaajamme) pärähtää tekstiviesti: muistakaa olla valmiina kun soundchek alkaa klo 10.50. Rummut kasattuina, kamat valmiina mikitystä varten, jotta 40 min soundchek-aika voidaan käyttää oleellisimpaan, eli timanttisen livesoundin löytämiseen. Jari tuntuu olevan täpinöissään päivän keikasta. Miksaajallekkaan tällaiset jäähallikeikat eivät ole jokapäiväiväistä herkkua. Saavumme hallille klo 10.30 ja meno päälavalla on täydessä vauhdissa. Krakan ja Daikinin yhteis-show on liekeissä. Pääsen seuraamaan sitä soundillisesti väärältä puolelta kun kasailen samalla lavan takana rumpuja. Mutta meno lavalla on kova ja (daikini)- Laurin pullistunut ohimosuoni ei sittenkään katkea ja halaamme keikan jälkeen lämpimän jälleennäkemisen merkeissä. Pojat suuntaavat suihkuun ja meidän on aika aloittaa soundchek. Lavalla käy melkoinen kuhina, kun instrumenttien lisäksi lavalle kytketään lisää valoja. Hate (valomiehemme) on suunnitellut vain meidän käyttöömme massiivisen 24 tracpodin (ledivalopalkki) riviston rumpulavan molemmin puolin. Flamegamen ”pommimiehet” rahtaavat lavan etureunaan arveluttavan näköisiä laatikoita. Jarkka on ehtinyt myyntipisteeltä huolehtimaan hiilidioksidi-sumuttimet paikoilleen ja 40 minuutissa ehdimme, me ja crew, saada kaiken valmiiksi. Jari on tyytyväinen livesoundiin, Miika teki hyvän monitorisoundin ja Hate ehti suunnata valot. Niin, ja myös ”enkelikuoromme” Sami ”Tä” Asp ja Timo Lewis olivat tyytyväisiä yhdistettyyn soundchekkiin ja treeniin. Värväsimme pojat vetämään vähän ylästemmaa, kun ovat molemmat lauleskelleet meidän levyilläkin. Komosen O-P ja Heleniuksen Joel kamera-ryhmineen seuraavat jokaista hetkeä. Jos ei muuta niin kotikäyttöön on mukava tallentaa näitäkin tapahtumia. Varmuuden vuoksi keikka myös äänitetään erillisenä 24-raita-äänityksenä, josta voi halutessaan miksailla vaikka 5.1:stä...ihan vain kotikäyttöön... ; )
Siirrymme pukuhuoneeseen ja käymme kamera- pyro-, ääni- ja valoryhmien kanssa show:n läpi. Jännitys alkaa pikku hiljaa kasvaa. Ei niinkään itse biisien esittämisestä - olemmehan soittaneet esitettävät kappaleet satoja kertoja – vaan spiikkien sisällöllisestä onnistumisesta. On eri asia puhua 10 000 ihmiselle jäähallissa kuin 200:lle koulun jumppasalissa. Pystymmekö esittämään asiamme tänäänkin ymmärrettävästi? Tämä kysymys takoo kaikkien meidän päänupissa seuraavan parin tunnin ajan, ennen konserttia.
H-hetki alkaa olla käsillä. Klo 15.15 alkaa meidän osuus ja Claas P. Jambor on villinnyt juhlakansaa saksalaisella charmillaan. Itse olen kävellyt hallin huoltokäytävän n. 100 kertaa päästä päähän. Vastaan on tullut tuttuja, mutta jostain syystä he ovat antaneet minulle rauhan jatkaa kävelyäni. Lieko tyhjä katse kasvoilla merkkinä siitä, että tuolle ei kannata puhua mitään. Tai poissaoleva vastaukseni kysymykseen, mitäs kuuluu: ”Kiitos, laita pankkikortille”, saattaa hieman hämmentää...
Sitten: RAAINI TEKEE KOHTA MAALIN, RAAAINI TEKEE KOHTA MAALIN, juontajapari villitsee yleisöä. Me lyömme verhojen takana nyrkkejä yhteen ja on aika astella lavalle. Laitan kovalevynauhurista intron ”1988” käyntiin ja yleisö ottaa meidät upeasti vastaan. Huomaan Miikan säätävän Tatsin kanssa bassoa...”EI KUULU ÄÄNTÄ” Tatsi huutaa hätääntyneenä Miikalle. Ei pylly, ajattelen. En voi pysäyttää alkunauhaa kun pyrot on sovittu tietylle kohdalle ja keikan alku ilman bassoa... ei sekään houkuta. Samassa Tatsi hyökkää bassobedaalinsa kimppuun lavan etureunaan ja kytkee virrat päälle.J Intro pyörii edelleen ja Tatsi pompauttaa bassoa pari kertaa ja wooooou, monitorista pulppuaa alataajuuksia! Tunnetila vaihtuu jälleen + -puolelle. Kaikki menee sittenkin niinkuin on suunniteltu. Yykaakoonee: PAM ja Ohiko kuljet – kappale saadaan käyntiin. Keikka etenee tosiaan niinkuin on suunniteltu ja taustakuoromme pojat Timo ja Sami A. yltävät loistosuorituksiin. Kukaan ei pahemmin takeltele spiikeissään ja meidän Samin ääni kestää loistavasti – siihen nähden että edellispäivän Paimion koulukeikalla piti jättää Samin laulamia biisejä pois setistä äänenlähdön vuoksi. Vaatimaton nokkahuilistimme käy myös vetämässä suorituksensa, kansan villiintyessä totaalisesti. Ja vaikka Raini ei koskaan tee maalia, niin kyllä se monelle syötön lapaan, maalin kulmalle taisi antaa...?..
Niin oliko se nappisyöttö, sitä emme koskaan saa tietää mutta pystypäin astelimme lavalta pois. Lähtökohdat väsymystiloineen eivät tosiaan olleet parhaat mahdolliset, mutta suurin osa yleisöä tuntui olevan kanssamme hyvillä mielin. Erityisesti Jeesus-videosta plokattu ristiinnaulitsemiskohtaus taustascreeneille Sotilas-biisimme tueksi, oli koskettanut monia.
Keikan jälkeen vaihdoimme nopeasti hikiset keikkapaidat ja lähdimme moikkaamaan yleisöämme levynmyyntipisteelle. Tämä tilanne on vähän erilainen kuin normaalikeikoillamme. Sanotaanko ”hieman” organisoidumpi ja reilun tunin session jälkeen olemme saaneet moikkailla paljon mahtavaa festariyleisöä. Paljon heitäkin, joita olemme syksyn rundilla jo kohdanneet. Jälleen mahtavaa kristittyjen yhteyttä! Ja eikun etiäpäin, Jarkka on sopinut meille haastatteluja ja fani-tapaamisia ja jostain riittää virtaa pari tuntia näidenkin velvollisuuksien suorittamiseen.
Kello alkaa olla jotain 19.30 kun päästään piipahtaan artistikahvioon. Suuta kuivaa ja nälkä kurnii. Aamun munakokkeli on ehtinut sulaa ja päästä vapauteen jo moneen kertaan. Tarjotin täyteen ruokaa, kahvia, leipää, jogurttia ja ensimmäinen rauhallisempi hetki moneen tuntiin. Jari ilmestyy jostakin ja näen hänen kasvoista, että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Jari kiittelee bändiä hyvästä livesuorituksesta mutta ei ole tyytyväinen festareiden asettamaan desibeli-rajaan jota hän on kuuliaisesti noudattanut, poiketen useista muista miksaajista. Jos yleisö huutaa 100 desibeliä ja bändi soi 94 besibeliä, on vaikea kuulla bändiä edes miksauspöydälle saakka. Saati tehdä tanakkaa rock-soundia. Tarkoitus ei ole aiheuttaa kenellekkään kuulovauriota, mutta miksaajan ammattitaitoa ja omaa järjenkäyttöä volumen suhteen soisi kunnioitettavan hieman enemmän! Paikalla on crewistä myös Hate, jonka lasittunut katse kertoo, että keikka on nyt ohi ja syvemmän analyysin aika on myöhemmin. Nokkahuilistiamme ei näy missään... liekö omilla fanitapaamisilla.... ai niin Miika painaa keikkoja urakalla hoitelee tänään HB:n pääkonsertin live-soundin.
Päässä pyörii sekavia ajatuksia. Päällimmäisenä jo niin tutuksi tullut väsymyksen tunne taitaa voittaa illan pääkonsertin. Samaa mieltä on paikalle pölähtänyt jälkikasvuni. Kaksi punaposkista festaajaa ovat liikkuneet päivän mittaan enemmän juosten kuin kävellen ja huomaan tämän verottaneen myös vaimoni voimavaroja ja äänin 4-0 päätämme lähteä hotellille. Kuuma kylpy tuntuu olevan balsamia keholle ja kellon ollessa n. HB:n alkutahtdit, pääsen lampaidenlaskussa 3:een...
Sunnuntai nukutaan perheen kanssa pitkään ja poiketaan vielä hetkeksi Turku-hallille ennen kotiinlähtöä. Sami taitaa perheineen lähteä suoraan hotellilta kotiin, sillä törmään hallilla vain Tatsin ja Jussin porukkaan. Törmään myös Hakalan Erneen joka pyytää vierailemaan flame.fi – joulukalenteriin ja teemme pienen kuvaussession aiheeseen liittyen. Fiilistellään Teran terapia-pitoinen festarisetti Muhosineen. Ja sehän toimii kuin Pökäleen lämmityslaite! Ei oo reistannu viä kertaakaan J! House-bändi ja Heinosen Juha toivottelevat festarikansalle hyvää kotimatkaa ja jos Luoja suo, niin ensi vuonna nähdään!
Kotiin päästyämme meille koittaa viikon lepo ja sitten lumipyryssä kohti Kokkolaa ja uusia haasteita... |