Olet tässä:

Etusivu
Kaunis ihminen -konsertti onnistui
Written by moderaattori   
Saturday, 18 September 2010 12:59

TheRain9_10_Ikaalisten_kirkko2


Kuvassa vasemmalta: Sami Haveri (voc,kb), Ville Salo (gt), Tatsi Haveri (bs, voc), Ilkka Saine (dr) ja Jussi Salo (gt, voc). Kuvat: Marika Salo

 

Ikaalisten kirkossa järjestettiin 12.9.2010 Kaunis ihminen -hyväntekeväisyyskonsertti. Konsertissa kerätty muhkea tuotto lahjoitettiin Kirkon ulkomaanavun kautta apua tarvitseville. The Rainin lisäksi konsertissa esiintyivät Jaakko Löytty, Minna ja Jussi Pyysalo ja Juha Tapio. Keikkatauolla ollut The Rain lähti innolla tähän konserttiin, sillä pääjärjestäjä oli Kari Salo, Jussi-kitaristin isä, joka juhlisti samalla aiemmin tänä vuonna täytettyjä pyöreitä ikävuosiakymmeniä. Kari Salolla on pitkät ja hyvät suhteet Suomen gospel-muusikoihin ja yleensäkin kristilliseen kenttään.

The Rain soitti poikkeuksellisella kokoonpanolla, sillä Pasi-rumpali oli perheineen lomamatkalla etelänmailla ja rumpuja paukutti vakiotuuraaja Ilkka Saine. Jussin veli Ville Salo avusti kitaroinnissa varsin taitavasti. The Rain aikoo soittaa toisenkin akustisen keikan lokakuussa, kun nyt kerta sovitukset on tehty. Ikaalisissa bändi soitti kappaleet:

- Haloo
- Tuuli kulkee
- Ellipsis
- Sotilas
- Kasvot
- Jää huomiseen

Sovituksissa oli kuultavissa vaikutteita etnomaisesta hymistelystä aina riehakkaaseen humppaan. Itse musiikki ei kovin akustista lopulta ollut, sillä pönttörummut olivat vaihtuneet sähköisiin - tosin kitarat olivat "koppakitaroita".

Tuttuja The Rain -kuulijoita oli saapunut mm. Kotkasta, Kouvolasta, Porista ja Espoosta. Erityiskiitos teille.

TheRain9_10_Ikaalisten_kirkko1

 
the rain - ullakko1.jpg

The Rain is also in MySpace!