Sade |
Written by Administrator |
Wednesday, 09 July 2008 03:00 |
Vilja tarvitsee kasvaakseen lämpöä ja vettä. Tänä keväänä monin paikoin vettä on saatu odottaa pitkään ja viljan oraat ovat kituneet kuivuudessa. Maalla varttuneena olen monina vuosina saanut katsella aitiopaikalta miten pelto on ensin harmaa väritön alue maata, kunnes pikkuhiljaa vihreät oraat nousevat pintaan. Ensin pitää katsoa oikein läheltä huomatakseen ne, mutta pian vihreät peltoaukeat levittäytyvät kaikkialle silmien eteen. Sitten oraista nousee tähkä ja syksyllä vihreä pelto muuttuu kullan keltaiseksi tähkien kypsyessä.
Myös sielu tarvitsee vettä, Jumalan sanaa, pysyäkseen elossa ja virkeänä. Joskus kuitenkin tulee eteen kuivia aikoja. Raamattu ei aukene, rukoukseen ei tunnu löytyvän sanoja eikä Jumala tunnu vastaavan. Erityisesti kuivien aikojen tullessa on hyvä hakeutua sanan äärelle, vaikka väsyttäisi ja turhauttaisi. Jumala vastaa ajallaan ja tavallaan. Rukousten ei tarvitse olla hienoja sanoja ja riimityksiä, vaan Jumala kuulee jokaisen huokauksen ja näkee myös ne asiat joita ei osaa sanoiksi pukea. Sade tulee aikanaan ja silloin mieli virkistyy ja kaikki herää uudella tavalla eloon.
Joh.4:7-14
|