Olet tässä:

Etusivu Keikat Päiväkirja Hyvinkää
Hyvinkää
Written by Jarkka   
Friday, 24 October 2008 00:28

Tiistai 14.10.2008thb_krusifix_hyvinkaa_141008_tatsi.jpg

Vain muutaman päivän levon jälkeen, oli taas aika lähteä reissulle. Tällä kertaa The Rain valloittaa Etelä-Suomea. Muutamien viikkojen jälkeen matkaan startattiin tutulla ja ”turvallisella” pökäleellä. Tiistai-aamuna kokoonnuimme bändikämpille ja siitä matka jatkui kohti Hyvinkäätä. Mukana matkassa oli tuttu kööri, eli Sami, Tatsi, Pasi, Jussi, Hate, Miika ja Jarkka. Jari tulee keikkapaikalle Helsingin suunnalta suoraan.

 

Hyvinkään Yhteiskoululle saavuimme hieman suunniteltua myöhemmin, mutta aika riitti kuitenkin kasaamiseen. Kiertue on tehnyt kyllä tehtävänsä, laatikot nimittäin liikkuvat suhteellisen nopeasti kerrasta oikeille paikoille. Meille jäi jopa aikaa juoda hieman kahvia pystytyksen ohessa. Dynaamisen soundcheckin jälkeen teknikot jäivät odottamaan biisilistojen valmistumista. Ne ehtivät jälleen kerran ennen keikan alkua. Sali ihan kirjaimellisesti täyttyi ihmisistä kun koulukeikka oli alkamaisillaan. Rohkeimmat uskaltautuivat ihan lavan eteen asti, joka ei suinkaan ole normikäytäntö koulukeikoilla. Kouluvedon jälkeen oli luvassa yksi päivän kohokohdista, eli ruokailu. Marssimme yhdessä Hyvinkään nuoriso-ohjusten kanssa paikalliseen ruokaravintolaan, Medicin Maniin. Meille oli varattuna ihan oma soppi alakerrassa. Ruokalistojen lukeminen herätti pienimuotoisia naurunremakoita, annokset kun olivat nimetty kerrassaan hauskasti. Miika ”pelaajakortti#2” kunnioitti siviiliammattiaan tilaamalla ”Postinkantajan potra poika” – nimisen annoksen. Toistakymmentä annosta ei valmistu ihan hetkessä vaan jouduimme odottelemaan annoksiamme. Tällä(kin) kertaa voi todeta sanonnan ”hyvää kannattaa odottaa” pitävän paikkansa. Pöytään kannettiin toinen toistaan herkullisempia lautasellisia ja annoskateus päästettiin taas valloilleen. Mutta olipahan poijaat hyvää ruokaa ja riittävästi, kiitos siitä!

 thb_lites_hyvinkaa_141008_jarkka.jpg

Iltakeikalla oli mukana myös toinen bändi. Kanava-niminen orkesteri heittää jäähyväis-kiertueensa ainoan(?) keikan. Jo soundcheckissä huomasi, että soittajat ovat varsin taitavia kavereita. Keikalla tämä ajatus vain vahvistui, Kanavan heput käsittelivät varsin taitavasti soittimiaan, toinen kitaristi soitteli aina välillä poikkihuilua ja rumpali tuli laulamaan! Toivottavasti näitä virtuooseja kuulee muissa projekteissa jatkossakin. thb_Kama_liikkuu_hyvinkaa_141008_Tatsi.jpgPaikalle oli tullut myös Komosen O-P, joka kuvasi Rainin keikan. Hyvinkäälle saapui muitakin tuttuja tarkastaan sadeorkesterin livekuntoa. Sitten olikin Rainin vuoro lyödä löylyä. Perinteisen alkukasetin jälkeen Ohiko kuljet lävähti jälleen kerran komiasti. Reilun tunnin setti tuntui kuluvan yllättävän nopeasti vaikka paljon biisejä, puheita ja vinkkiä kevään pipomuodista mukaan mahtuikin. Keikan jälkeen edessä oli perinteiset rutiinit, joissa laatikot, trussit ja muut oheistarvikeet ahtautuvat takaisin autoon. Saimme apuja roudaukseen varsin mukavasti ja homma sujuikin lähelle kiertue-ennätystä. Tämän jälkeen porukkamme hyppäsi pökäleeseen ja suuntasi kohti majapaikkaa.

 

Hyvinkään seurakunta majoitti meidät Herusten mökillä. Mökki oli rinteessä miltei järven rannalla, kyllä siellä kelpasi popparin ja crew:n olla. Sauna lyötiin tulille ja iltapalaksi paistettiin hieman makkaraa. Yksi toisensa jälkeen tipahti petiin illan kuluessa. Manageri varasi tietenkin mökin leveimmän sängyn, jolle oli kyllä illan aikana muodostunut oudon näköinen kumpu. Väsymys vei kuitenkin voiton uteliaisuudesta, eikä sitä jaksanut sen kummemmin tutkia.

 

 

 
the rain_contrast1.jpg

The Rain is also in MySpace!